Tampere Supercross joudutaan perumaan jo toistamiseen – Tapahtuma siirretään vuoteen 2022

Tampere Supercross 2020 järjestelyt etenevät suunnitellusti

Tampereen Supercross & offroad Expo siirtyy ensi vuoteen. Tapahtuma- ja messuorganisaatio päätti tänään, että tapahtuma siirretään ensi vuoden marraskuulle vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

– Kokoontumisrajoitus koskee sisätiloja, joissa on samanaikaisesti yli kymmenen ihmistä. Emme millään voi uskoa, että kokoontumisrajoitus skaalautuisi alle kahdessa kuukaudessa 10 000 henkilöön, joka on tapahtuman kokonaiskävijämäärä.

Kokoontuminen 1-2 metrin turvavälein on mahdotonta toteuttaa Tampere Supercross tyyppisessä tiukkaan pakatussa sisätila tapahtumassa, toteaa Tampere Supercross -tapahtuman vastaava tuottaja Jarkko Nieminen.

Nieminen toteaa myös, että näytteilleasettajille ja yhteistyökumppaneille tulisi lisää työtä ja kustannuksia, jos lokakuulle aiottu tapahtuma peruttaisiin myöhemmässä vaiheessa.

Suuri kysymysmerkki on myös ulkomaalaisten kuljettajien ja kilpailutiimien mutkaton saapuminen maahan sekä osallistuminen itse kilpailuun.

– Parempi tehdä päätös nyt kuin roikkua löysässä hirressä. Epävarma tilanne on myös jo saanut osan näytteilleasettajista ja sponsitahoista epäröimään tapahtumaan osallistumista.

Tämän vuoden tapahtumaan ostetut liput käyvät edelleen ensi vuoden tapahtumaan. Pidäthän silmällä nettisivuamme sekä sähköpostiasi, sillä lipunvälittäjä ohjeistaa tarvittavista toimenpiteistä mahdollisimman pian sähköpostitse. Samalla kerrotaan myös rahanpalautuskäytännöistä, mikäli uusi ajankohta ei sinulle sovi.

Tampere Supercross toivoo alihankkijoilta, näytteilleasettajilta ja yhteistyökumppaneilta kykyä ja halua katsoa tulevaan.

Vuoden 2022 tapahtuman suunnittelu aloitetaan jo talven 2021 aikana.

Tampere Supercross & Offroad Expo 11.-12.11.2022
www.supercrosstampere.fi
www.facebook.com/Tamperesupercross
www.instagram.com/supercross.fi

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Ilmailunkatu 20
33900 Tampere