Show palaa Tampereelle
Isäinpäiväviikonloppuna Tampereella nähdään taas hienoa viihdettä, kun Tampere Supercross tekee paluun. Suositussa kilpailussa on jälleen jaossa rahaa lähes 10 000 euroa ja kilpailun ohella samaan aikaan voi vierailla myös messuilla.
Tampere Supercross kaasutellaan 10.–11. marraskuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Kahden päivän mittainen kilpailu ajetaan tänä vuonna jo yhdeksännen kerran ja tänäkin vuonna paikalle saapuu lajin huippukuljettajia. Tapahtuma on ollut edellisinä vuosina todella suosittu ja liput onkin myyty loppuun jo useana aiempana kertana.
Maailman huippuja paikalla
Kilpailun valtias Harri Kullas saapuu puolustamaan voittoaan ja hän saa vastaansa muun muassa Cade Clasonin, joka oli parhaimmillaan Amerikan supercross-sarjassa 12. tällä kaudella. Mukaan tulee myös Stark Varg -sähkömoottoripyörällä ajava Jorge Zaragoza ja Tampere Supercross onkin yksi ensimmäisistä kilpailuista, joissa Stark nähdään mukana. Kovan haasteen heittää myös Jere Haavisto, joka on ollut voittamaton tänä vuonna Suomen radoilla. Haavisto pääsee ajamaan kotiyleisönsä eteen ja on harjoitellut ahkerasti supercrossia syksyn ajana. Edellä mainittujen kuljettajien lisäksi mukaan saapuu myös amerikkalaiset Josh Cartwright ja Chase Marquier, jotka molemmat ajavat ammatikseen Amerikan kivenkovassa Monster Energy Supercross-sarjassa. Myös Amerikan sarjassa ammatikseen ajava, Espanjan tähti Joan Cros saapuu jälleen Tampereelle.
Viihdettä koko illan ajan
Tälläkin kertaa kilpailussa nähdään myös vain suomalaisille kuljettajille avoin SX2-luokka. Tässä luokassa on mukana 12 nuorta suomalaista lupausta, SM-erävoittaja Miro Varjosen johdolla. Tämän lisäksi väliaikalähtönä nähdään myös todella mielenkiintoinen Talaria Challenge -kilpailu, jossa ajetaan Talarian sähköcrosseilla. Tässä lähdössä mukana on muun muassa maailmanmestarit Eero Remes ja Mauno Hermunen. Lisäksi illan aikana ajetaan myös KTM / Husqvarna / GASGAS E-Balance bike SX -kilpailu, jossa radalla nähdään perheiden nuorimmat kuljettajat.
Rahaa jaossa
Tänäkin vuonna Tampere Supercrossissa jaetaan Suomen mittakaavassa todella suuri rahapotti, kun jaossa on yhteensä 9200 euroa palkintorahaa. Molempina iltoina SX1-luokan voittaja saa 1500 euroa. Yleisön keskuudessa suuren suosion saaneen Head 2 Head -kisan voittaja kuittaa molempina iltoina 500 euroa. SX2-luokan voittaja saa puolestaan kumpanakin iltana 300 euroa.
Ilmaiset messut
Supercrossin kanssa samaan aikaan järjestetään Offroad Expo -messut, jossa on mukana lähes 50 näytteilleasettajaa. Paikalla on offroad -moottoripyörien puolelta lähes kaikki toimijat, sekä tänä vuonna uutuutena myös sähkömaastopyörien edustajia. Moottoripyörien puolelta on edustettuna 10 merkkiä ja sähkömaastopyörien puolelta yhdeksän eri merkkiä. Näiden lisäksi paikalla on runsaasti tarvike- ja varustevalmistajia ja muita sidosryhmiä.
Offroad Expo -messut ovat kävijöille ilmaiset ja lisäksi myös pysäköinti on vieraille ilmaista. Supercrosskilpailun liput ovat ennakkomyynnissä Ticketmasterin sivuilla.