Kullas avauspäivän valtias Tampere Supercrossissa
Harri Kullas hallitsi radan tapahtumia, kun Tampere Supercross palasi neljän vuoden tauon jälkeen Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen perjantaina. Tuhannet katsojat saivat ihastella myös kotiyleisön Jere Haaviston kakkospaikkaa kansainvälisessä kilpailu.
Koronan ja sen jälkimaininkien takia tauolla ollut, nyt jo yhdeksäs Tampere Supercross kokoaa jälleen kotimaan huiput, ulkomaan tähdet sekä suomalaisjuniorit kamppailemaan menestyksestä. Peräti kuudesti kaksipäiväisen kilpailun voittanut Harri Kullas osoitti perjantaina hallitsevansa edelleen Tampereen sisäradan, sillä hän oli ykkönen niin karsintaerissään kuin myöhäisillan finaalissa.
Vielä finaalin alkukierrokset kulkivat Jorge Zaragozan tahdissa, ja poikkeuksellisella tavalla, sillä espanjalainen oli liikkeellä sähköpyörällä. Muutaman kierroksen jälkeen Kullas nousi kärkeen ja perässä myös Jere Haavisto ohitti Zaragozan. Alussa kärkipäässä ollut amerikkalainen Cade Clason lipsautti ulos radalta ja tippui taistosta lopulta viidenneksi. Kullas tyylitteli ylivoimaiseen voittoon ennen Haavistoa ja Zaragozaa. Neljänneksi sijoittunut amerikkalainen Chase Marquier jäi kierroksen Kullakselle.
– Hyvin meni. Muissa erissä pääsin kärkeen heti startissa, mutten finaalissa. Zaragoza lähti sähköpyörällään jotenkin todella hyvin. Yritin ottaa alun rauhassa, vaikka teinkin yhden selkeän virheen. Sitten pääsin Zaragozasta ohi, ja kisa oli aikalailla siinä. Kukaan ei ollut lähellä, Kullas kertasi.
Varjonen suomalaisluokan vahvin
Kansainvälisen kutsukilpailun ohella Tampere Supercrossissa ajettiin suomalaisjunioreiden SX2-luokassa. Finaalin kovinta kyytiä piti Turun Moottorikerhon Miro Varjonen, joka otti ylivoimaisen voiton. Varjonen joutui kuitenkin taistelemaan pitkään ykköstilasta, sillä seuratoveri Aaro Menna johti viimeisille kierroksille saakka, kunnes hän teki virheen ennen maalihyppyriä ja Varjonen nousi kärkeen. Menna vielä kaatui rajusti rytmisuoralla seuraavalla kierroksella ja jäi lopulta kierroksen Varjoselle 11:ksi.
– Oli tiukkaa kisaa Mennan kanssa, kunnes hän kaatui. Ennen kuin ohitin hänet, tein pari tyhmää virhettä. Olin kuitenkin parissa kohdassa nopeampi kuin hän, joten sain hänet kiinni, ensimmäistä kertaa Tampere Supercrossissa ajanut Varjonen kuvaili.
– Oli kyllä upea tunnelma hallissa. Itsekin heittelin RX Moton tuotteita katsomoon finaalin tutustumiskierroksella ja huudatin pyörääni, ja yleisö oli aivan fiiliksissä. Oli siistiä vetää ja tämä oli varmasti unohtumattomin voittoni.
SX2-luokan kakkospaikan otti Helsingin Moottorikerhon Simo Koskinen ja kolmossija meni Heinolan Moottorikerhon Miro Niemelle.
Mies miestä vastaan -taisto Kullakselle
Supercrosserien välissä nähtiin kiivastempoinen Head 2 Head -kaksinkamppailu, jossa aika-ajojen kahdeksan nopeinta ajajaa mitteli toisiaan vastaan parikilpailuna – startti, puolitoista kierrosta ja voittaja jatkoon. Finaalissa kohtasivat Harri Kullas sekä tanskalainen Mathias Jörgensen, joka pudotti heti ensimmäisessä setissään kotiyleisön Jere Haaviston ulos. Finaalin avauskurvissa oli ahdasta, mutta muuten taisto oli Kullaksen heiniä.
– Sain joka kerta hyvät lähdöt, vaikka viimeisessä erässä meinasi pyöräni keula lähteä mutkassa alta, koska käänsin niin tiukasti sisälle. Oli mukava kisa, koska meni hyvin, Kullas kertoi.
Väliaikaohjelmana nähtiin myös sähköcrossien Talaria Challenge -kilpailu, jossa ykköseksi ajoi Miika Oinonen ennen Joonas Heimosta ja Hugo Svärdiä.
Loppuunmyyty lauantai
Tampere Supercross jatkuu päätöspäivän merkeissä lauantaina. Pääsyliput on jo loppuunmyyty, joten luvassa on täysi tupa. Samassa yhteydessä järjestettävillä offroad-moottoripyöräilypainotteisilla Offroad Expo -messuilla ei lippua tarvita, ja nähtävää sekä koettavaa löytyy lähes 50 näytteilleasettajan valikoiman verran.
Offroad Expon ovet avautuvat kello 12:00 ja sulkeutuvat kello 21:00. Supercrossharjoitukset ja aika-ajot starttaavat kello 14:00. Avajaiset ovat vuorossa kello 17:00 ja sitä seuraavat karsintaerät, Head 2 Head -kaksinkamppailut, Talaria Challenge -kilpailu, SX2-luokan finaali ja pääluokan kuuma finaali kello 21:00.
Tulokset
Tampere Supercross, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tampere, perjantai 10.11.2023.
Tampere Supercross:
1. Harri Kullas, FIN, Yamaha, 10:18.715
2. Jere Haavisto, FIN, KTM, +21.226
3. Jorge Zaragoza, ESP, Stark Varg, +30.922
4. Chase Marquier, USA, KTM, +1 kierros
5. Cade Clason, USA, KTM, +´1kier.
SX2-luokka:
1. Miro Varjonen, TMK, Husqvarna, 6:42.678
2. Simo Koskinen, HMK, Husqvarna, 19.154
3. Miro Niemi, HeMK, Kawasaki, +20.444
4. Eelis Viemerö, VMK, Husqvarna, + kierros
5. Aleksi Vesanto, TamMC, GASGAS, +1kier.