Historian kovin kuskikattaus
Tampere Supercrossissa nähdään tulevana viikonloppuna historian kovatasoisin kuljettajajoukko. Suomalaisten huippujen lisäksi kisassa on mukana peräti viisi sellaista kuljettajaa, jotka ovat olleet tänä vuonna Monster Energy Supercross -sarjan finaaleissa.
Tampere Supercrossin aiempien vuosien valtias Harri Kullas tekee paluun Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen ja on luonnollisesti kisan suurin suosikki. Kullas saa kuitenkin todella kovan vastuksen Amerikasta, kun kolme supercrossin ammattilaista saapuu mukaan Tampereelle. Cade Clason, Josh Cartwright ja Chase Marqueir ovat kaikki Monster Energy Supercross -sarjan finaalien vakiokalustoa ja Clason on tänä vuonna ollut parhaimmillaan sarjan osakilpailussa 12. Amerikkalaisista mukaan tulee myös nuori Luke Neese, joka on ajanut tällä kaudella 250-kuutioisten supercross-sarjaa. Neese ajaa lisäksi myös supercrossin MM-sarjaa ja oli viime viikonloppuna Abu Dhabissa viides.
Amerikan radoilta Tampereelle saapuu myös espanjalainen Joan Cros, joka on Tampereen faneille tuttu aiemmilta vuosilta. Todella mielenkiintoinen nimi kuljettajalistalla on myös Jorge Zaragoza, joka saapuu kilpailuun Stark Varg -sähkömoottoripyörällä. Stark on herättänyt todella paljon keskustelua lajin parissa ja Tampereella pääsemme Suomessa ensimmäisen kerran näkemään, miten pyörällä pärjää perinteisiä polttomoottoripyöriä vastaan. Tähän mennessä Stark on nähty kilpailuissa mukana vasta muutaman kerran, joten Tampereella on asian tiimoilta lähes maailman ensi-ilta.
Menestystä janoaa myös Jere Haavisto, joka on harjoitellut ahkerasti supercrossia ja haluaa varmasti pärjätä kotiyleisön edessä. Lisäksi suomalaisista mukana kilpailussa nähdään tämän vuoden SM-mitalistit Emil Silander ja Matias Vesterinen, Rene ”Iso9” Rannikko, Niko Lehtimäki ja Tomi Siro.
Virosta Tampereelle saapuu kova kaksikko, kun Erki Kahro ja Karel Kutsar tulevat kisaan mukaan. Tanskan kovin supercrosstykki Mathias Jörgensen saapuu myös jälleen Tampereelle, kuten myös britti Jake Preston. Norjasta kisaan saapuu Runar Sudman ja Marcus Christensen. Liettuan maajoukkuekuljettaja Dovydas Karka nähdään Tampereella myös ensimmäistä kertaa.
Nuoret tulevaisuuden lupaukset Motopalvelu SX2-luokassa
Tänäkin vuonna Tampereella nähdään myös SX2-luokka, johon mukaan on valittu pelkästään nuoria suomalaisia kuljettajia. Ennakkoon mietittynä luokan kovimmat kuljettajat tulevat Turusta, kun Miro Varjonen ja Aaro Menna asettuvat puomin taakse. Kovan haasteen tälle kaksikolle antaa varmasti Miro Niemi, Jasper Haavisto ja Aleksi Vesanto. Joukkue SM-kilpailussa hienosti ajaneet Eelis Viemerö, Matias Miettinen ja Santeri Oinonen mielivät myös varmasti kärkitaisteluun. Ja oma sanansa on sanottavana myös Arttu Sahlsténilla, Eemil Pesosella, Simo Koskisella ja Jan-Jasper Köivillä.